Kotimaiset kondenssikuivaimet

vuodesta 1992

Kuivaamot elintarvikkeista puu- ja prosessiteollisuuteen Siikaisista

Kotimaisen taidonnäytteen huippukuivurit taloudelliseen tuotantoon – toimitukset koko Suomeen ja Eurooppaan asti

Siikaisissa Satakunnassa sijaitseva yhtiömme on erikoistunut kuivureiden ja kokonaisten kuivaamoiden valmistukseen elintarvike- ja puuteollisuudelle sekä prosessiteollisuuden tarpeisiin sekä Suomessa että ulkomailla. Kuivureitamme tilaavat esimerkiksi marjanjalostajat, yrittitilalliset, piensahat, puusepät sekä teollisuuslaitokset.

Tarjoamme niin valmiita kuin yksilöllisesti toteutettuja kondenssikuivureita, prosessikuivurit ovat lähtökohtaisesti aina räätälöityjä ratkaisuja. Tutustu sivuillamme tarkemmin tuotteisiimme ja ota yhteyttä, niin katsotaan parhaat ratkaisut juuri Sinun tarpeisiisi!

Ota yhteyttä »

Laatulaitteita vuosikymmenten työllä

Aloitimme kuivureiden kehityksen 1980–90-lukujen vaihteessa, ja valmistus alkoi 1992 puunkuivaimilla siirtyen 1990-luvun lopussa elintarvike- ja prosessikuivureihin.  

2000-luvun alkupuolella kuivureiden ja kuivaamoiden valmistuksessa keskityimme eritoten elintarvikekuivureihin, ja kohderyhmänä ovat siitä asti olleet pienet sekä keskisuuret yritykset. Samoihin aikoihin aloimme suunnitella myös laajempaa tuoteperhettä. 

Tänä päivänä olemme päässeet pisteeseen, jossa pystymme toteuttamaan kuivaamot, joilla saavutetaan fiksut ja kannattavat tuotanto-olosuhteet. Viimeisimpinä vuosina olemme kiinnittäneet huomiota eritoten laitteidemme käyttäjäystävällisyyteen sekä lisänneet joitakin teknisiä varusteita, kuten ohjelmoitavat logiikat sekä lisävarusteet.

Ota yhteyttä »

Perehdymme jokaisen asiakkaan tarpeeseen perinpohjaisesti

Meille on tärkeää tehdä työmme niin hyvin, että meidät kumppanikseen valinnut taho valitsee meidät kuivuri- ja kuivaamotoimittajaksi tulevaisuudessakin.

Otathan yhteyttä, jos etsit luotettavaa, kotimaista laitetoimittajaa Siikaisista muualle maahan sekä Eurooppaan!

Ota yhteyttä »

Tutustu myös Suomen Puhdasilma Oy:n toimintaan!

www.suomenpuhdasilma.fi